Sateinen sunnuntai.. nukuimme pitkään. Minun 18-vuotiaani on ollut koko viikonlopun isänsä luona toisella paikkakunnalla.  J. lähti aamupalan jälkeen omaan asuntoonsa viettämään isänpäivää. Mikään kiire sinne ei ollut, koska hänen nuorisonsa kuitenkin nukkui pitkään.  Tytär oli tehnyt suklaakääretortun ja sitten hän sai vielä salaatti reseptikirjan . Minusta oikein hyvä lahja. Kesällä olleen leikkauksen jälkeen olemme yrittäneet syödä terveellisemmin, Silti salaatteja tulee syötyä liian harvoin. Usein vain mennään siitä mistä aita on matalin ja salaatit käsittävät pelkästään kurkun ja tomaatin pöydässä. Tosin olemme innostuneet juureksiin kesän aikana. Aika usein laitamme lohkoperunoita uunissa ja samalla porkkanaa, lanttua, bataattia tai munakoisoa.

Alkuillasta menimme taas yhteen asuntonäyttöön. Olemme käyneet samassa ennenkin, mutta nyt hintaa oli laskettu ja se alkoi kiinnostaa vielä enemmän. 130 neliöinen rivitaloasunto. kolme makuuhuonetta, takkahuone, kodinhoitohuone ja suuri varastohuone, joka oli nyt punttisalina. Minä näin jo sen kirjastoksi sisustettuna. Voi tosin olla, että miesväki haluaisi sen samaan käyttöön; Kuntopyörän ja vatsalaudan, puntit ym kuntoiluvälineitä. Hinnan lasku johtui siitä, että se oli muutettu tarjouskauppakohteeksi. Lähtö on nyt 199 000 € aiemmin hintapyyntö oli 249 000 €.
Nyt pitäisi miettiä tarkkaan paljonko tuosta tarjoamme  (jos J. siihen suostuu) ja laittaako J. oman asuntonsa myyntiin vai vuokralle.

Taas innostuin ottamaan lisää kuvia ja lisäämään muutaman myytävien joukkoon.  Oikein harmittaa kun olen niin laiska tekemään sitä työtä.